MAIRE HEI


Musiikintekijät Maire Marenki ja Tiina Hei ovat yhdessä Maire Hei - herkkä ja hulvaton duo, joka esittää ensimmäisten suomalaisten naisrunoilijoiden tekstejä sävellettynä - ja myös viimeisimpien, omiansa siis. 

Kappaleet ovat elektronisella höysteellä topattuja pop-kappaleita ja sävellettyjä runoja. Heleän Hein ja tumman Marengin keskinäinen kemia on vangitsevaa. Duo esiintyy kitaran, pianon, basson ja luupperin kanssa ja myös 4-6-muusikon kokoonpanolla aina, kun isompi pändi mukaan huolitaan. (Kitara, basso, piano, viulu, rummut /cajon ja huuliharppu).

Alla Maire Hei kokeilee sovituksia! Hartaasta treeniotteestamme huolimatta me pidämme keikalla HAUSKAA!

MAIRE MARENKI 

on rajaton laulunkirjoittaja, musiikin tuottaja, pseydonyymi, taiteilija. 

Mairen takana vaikuttava Mia Kavasto on Suomen Musiikintekijöiden jäsen ja kokenut musiikin kirjoittaja, tuottaja ja esittäjä.

KEIKKAPYYNNÖT

TIINA HEI

on lumoava ensiartisti jonka kirjoittama, sielukas Ruudun takana - single julkaistiin 23.10.2020 ja pääsi heti kiinni isoihin soittolistoihin. Tiina Hei on Vaalasta kotoisin oleva, helsinkiläistynyt lauluntekijä, muusikko ja laulaja, jonka kuulas ja raikas ääni ja luonnonlapsen olemus hurmaa poikkeuksetta kuulijat!

KEIKALLE!


Maire Hei rakastaa keikkailua!

Keikkailemme mielellämme erilaisissa tapahtumissa, kesäisillä festivaalilavoilla ja laitumilla, runotapahtumissa ja kulttuuririennoissa -mutta yhtä mielellämme tunnelmallisissa ravintoloissa ja kahviloissa. Välispiikkeihin kuuluu myös lyhyt teatraalinen osuus runoilijoiden elämästä.

Tuomme mukanamme duokeikoille pienen PA-laitteiston soittimineen. Tilaa emme tarvitse järin paljoa, mutta osaamme kyllä sen täyttää isommallakin lavalla.

Esiintymispalkkion lisäksi toivomme matkakulut pääkaupunkiseudun ulkopuolella, sekä tarvittaessa majoituksen taikka majoituskulut.

Kesällä 2021 kierrämme mielellämme ympäri Suomen erilaisissa tapahtumissa. Ota siksi meihin ripeästi yhteyttä ja pyydä meitä soittamaan!